Saturday 20 June 2009

Lolita ja täydellisyys.

Muutamia kuukausia sitten Enfant Terriblessä nousi tulista keskustelua siitä miksi lolitan tulee olla täydellistä. Oikeastaan kyse oli ennemminkin siitä että miksi pitää pyrkiä täydellisyyteen. Keskustelu sivusi myös lolitassa ajoittain ilmenevää elitismiä ja italolien halveksuntaa.

Totuus kuitenkin on että lolitaa voi sanoa elitistiseksi tyyliksi. Vaatteiden laatua painotetaan joka välissä ja alushameen unohtamista voi joissain piireissä verrata yläosattomuuteen. Lolitassa on tietyt säännöt joiden rikkomisen jälkeen asuaan ei voi enää kutsua lolitaksi. Tämä kuullostaa monen ihmisen korvaan erittäin kovalta mutta lolitan suhteen asiat ovat näin.

Tasaisin väliajoin yhteisön sisältä kuitenkin kuuluu kritiikkiä tätä säännöstöä kohtaan. Usein kyse on asioista joita voi/ei voi yhdistää lolitaan. Näkyvin esimerkki tästä on ollut cyberlolita. Väitteilijöitä löytyy puolesta ja vastaan mutta kuten eräs ystäväni sanoi, jos pidät siitä ja saat sen toimimaan, se on lolitaa. Kaikki riippuu siis kyvystäsi yhdistellä asioita asuusi.
Yleisesti ottaen cyberin yhdistämistä lolitaan vastustetaan koska tyylien lähtökohdat ovat niin etäällä toisistaan. Lolita on vanhanaikaista, siveää ja suloista, cyber taas futuristista, ei niin siveää ja rajua. Näiden kahden maailman yhdistäminen ei välttämättä ole kaikista helpoin haaste.

Mitä sitten on täydellisyys lolitassa? Noudatammeko kaikki Novalan järjettömiä ohjeita ollaksemme maailman täydellisimpiä pikkuloleja? No emme. Maksammeko itsemme kipeiksi brändin perässä? Jos haluamme niin totta kai. (Itselläni on lolitan suhteen harvinaisen kallis maku. Suosikkibrändini eivät todellakaan ole sieltä edullisimmasta päästä.) Onko ainoa täydellinen lolita Biblen mainoskuvien ammattilaisten stailaama ja laittama malli? No ei tasan ole. Persoonallinenkin lolita voi olla täydellistä. Jokaisella on oikeus itse määrittää mitä täydellisyys merkitsee juuri hänelle itselleen.
Osalle täydellisyys merkitsee sitä että saa pukeutua kerran tai pari kuussa upeaan asukokonaisuuteen ja esitellä sitä kaikille loliystävilleen ilman mitään ideologista hapatusta. Toiset taas nauttivat yhdistäessään lolitaan elämäntavallisia elementtejä.

Tähän kysymykseen liittyy myös eräs toinen kysymys. Pitääkö täydellisen lolitan olla täydellinen ihminen? Ei jos täydellisyyden määrittää vaatekaapin koolla. Silloin lolitan suurimmaksi roolimalliksi vois nostaa Momokon kirjasta Shimotsuma Monogatari. Täydellisen vaatekaapin omaava, itsekäs pikkutyttö ei kuitenkaan vastaa kaikkien mielikuvaa täydellisyydestä.
Mademoiselle Friandise kirjoitti jonkin aikaa sitten omasta lolitaraamatustaan. Kyseessä on kirja nimeltä Pikku prinsessa. Kirjan päähenkilö Sara Crewe vastaa ainakin mielestäni lolitaideaalia paremmin kuin itseensä keskittyvä Momoko.
Nämä kaksi ovat kuitenkin vain esimerkkejä. Jokaisella on oikeus kehittää oma ideaalinsa. Koska olen jo aiemmin kirjoittanut omastani niin en puutu siihen nyt.

Loppujen lopuksi täydellinen lolita on yhtä vaikea määritellä kuin täydellinen ihminen. Aihetta ei vain voi käsitellä objektiivisesti. Jokaisella on mielipiteensä asiasta eikä mitään niistä voi väittää vääräksi.

Mademoiselle Parapluie

1 comment:

  1. Aina pitää pyrkiä täydellisyyteen ^^ Se meissä ihmisissä varmaan onkin vikana :D Oon huomannut itse saman että aina jokaisen tyylin kannattajien keskuudessa vallitsee tietynlainen hierarkia, joka voi määrittyä monella eri tavalla. Juuri vaikka sillä kenellä on eniten sitä ja tätä, kenellä on harvinaisimmat tai erikoisimmat vaatteet ja etc... Mutta olen kyllä samaa mieltä kanssasi että tavallaan täydellinen ihminen on ylpeä itsestään sellaisenaan eikä elä muita varten :)

    ReplyDelete